Tuolitanssin viikonloppu

27.-28.6.2026
Vietä inspiroiva viikonloppu, joka on omistettu innostumiselle, onnistumiselle ja tanssin ilolle. Kurssilla syvennytään tuolitanssin maailmaan kahden innostavan päivän ajan.
Tuolitanssin vauhdikas maailma
Tuolitanssi sopii kaikille fyysisesti terveille aikuisille. Se on hauska ja hikinen liikuntamuoto, josta saa itsevarmuutta sekä onnistumisen iloa.
Ero tuolijumppaan
Huomioithan, että tuolitanssi eroaa huomattavasti yleisesti tunnetusta tuolijumpasta.
Lämmittely
Ensin lämmitellään eli herätellään ja valmistellaan keho harjoitteisiin.
Temput ja koreografia
Tutustutaan välineeseen eli tuoliin. Opetellaan helppoja tuolitanssitemppuja sekä koreografia, jossa yhdistyvät opitut asiat.
Lempeä varoitus
Tuolitanssi saattaa aiheuttaa hyvää fiilistä, itsensä ylittämistä, sykkeen nousua ja naurua.
Turvallisuus ja ohjaaja
Viikonlopun aikana noudatetaan turvallisen tilan periaatteita ja keskitytään omaan tekemiseen jokaisen omilla vahvuuksilla.
Ohjaajana toimii Susanna, burleskitaiteilija Lady Misty May. Hän on Misty Events Oy:n yrittäjä ja Misty Night Show & Dinner -burleski-iltojen tuottaja vuodesta 2015. Susanna esiintyy sekä ohjaa viikkotuntien lisäksi burleski- ja tuolitanssityöpajoja.
Ohjaajana hän on kokenut, ammattimainen, ystävällinen, kannustava, innostava ja vie onnistumisen sekä innostumisen iloa kaikkialle missä ohjaa.
AIKA
27.-28.6.2026
- Lauantaina klo 13–18
- Sunnuntaina klo 10–14
PAIKKA
Itä-Hämeen opisto, Kaikulantie 90, Hartola
KURSSIMAKSU
Kurssimaksu 145 € sisältäen
- opetus
- välipala lauantaina ja kevyt lounas sunnuntaina
Kurssimaksu 195 € sisältäen
- opetus
- välipala lauantaina ja kevyt lounas sunnuntaina
- majoitus Linna-majoituksessa*
*Majoitukseen kuuluu liinavaatteet ja pyyhkeet, käytössä oma suihku ja wc. Majoituksen yhteydessä on pieni keittiötila.
OPETTAJA
Susanna Immonen, burleskitaiteilija
ILMOITTAUTUMINEN
Viimeistään 14.6.2026
LISÄTIETOA
- kurssit@ihop.fi
- 050 436 7407
Muutokset mahdollisia. Kurssin toteutuminen riippuu osallistujien määrästä.